Kirjoittaminen on mielekkäin harrastukseni, ja olen myös valmis käyttämään sitä ammattimaisessa ympäristössä. Voin korjata virheitä tekstistä, muokata niitä helpommin luettavaksi ja tuottaa myös omaa materiaalia.
Esimerkki tekemästäni elokuva-analyysista:
”Elokuvan voidaan katsoa sijoittuvan 90 – luvun loppupuolelle, ja keskittyy pääosin kuvaamaan helsinkiläistä ympäristöä ja elämää köyhälistön parissa. Hahmojen likainen, vaatimaton vaatetus sekä heidän kotinsa hylätyissä satamakonteissa ja romut ympäri satamaa auttavat luomaan tunnelmaa. Vastakkainasettelu varakkaamman väestön kanssa on nähtävillä etenkin hahmojen vaatteissa, tavassa kohdella muita ja ympäristön siisteydessä. Esimerkiksi työvoimatoimistossa ja poliisiasemalla on siistiä ja valoisaa, mutta ihmisten käyttäytyminen ei ole järin avuliasta. Pikemminkin heidän sanansa perustuvat aina byrokratiaan kuin ihmisten väliseen kuuntelevaan kanssakäymiseen. Sen sijaan köyhälistön likaisuutta ja vaatimatonta elämistä lohduttavat sen asukkaiden ihmisläheisyys ja konkreettiset tavat auttaa toisiaan. Kaiken keskellä Pelastusarmeija toimii tavallaan kahden maailman välissä, kuuluen varakkaampaan väestöön kuin sataman kansa, mutta keskittyen auttamaan vähäosaisia lähestyttävällä tavalla. Elokuvan maisemat ja värit ovat hillittyjä ja koristeettomia, mutta tarkkaan harkittuja näyttämään vain oleellisen ja pitäen tapahtumat mahdollisimman aitoina. Tunnelmaa voisi sanoa vähäsanaiseksi, nopeatempoiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi, mutta myös toiveikkaaksi – moninainen musiikki on yksi elokuvan tehokeinoista vaikuttaa eri kohtausten ja ympäristöjen tunnelmaan joskus enemmänkin kuin hahmojen teot tai sanat. ”
Esimerkki luovemmasta teksistä:
”Kun olento kuitenkin kiemurtelee läpi koristekasviviidakon kuin perhosentoukka omalla, kömpelön hellyttävällä tavallaan, on kenenkään mahdotonta pitäytyä katkeruudessa. Sen luomettomat viirusilmät ja muuttumaton ilme eivät koskaan paljasta kuiskaustakaan sen ajatuksista, mutta niihin katsominen on osa ihmisten hybristä – etsimme kasvoja ja empatiaa paikoista ja eliöistä, jotka eivät kykene samanlaiseen monimuotoisuuteen. Kehonkielen kokonaisuus sen sijaan auttaa käärmettä kertomaan, mitä se kaipaa. Sileä, solakka keho on suorana kuin nuoli, pää ja katse visusti kohti päämäärää. Pienet reikäset sen laajenneiden sierainten vierellä ottavat vastaan terraarion toisesta päästä aaltoilevan lämmön, ohjaten sen liikettä määrätietoisesti väreiden suuntaan. Monesti sanotaan suomujen säihkeen auringonvalossa olevan suorastaan sokaiseva, mutta lämpöpaneelin alla käärmeen rusehtava kuviointi hohtaa upean kullankirjavana. Kuin tiedostaakseen oman kauneutensa, se kietoutuu kotoluolansa päälle spiraalimaiseksi keräksi. Valokeila paistaa suoraan sen kirjailtuun selkään kuin parrasvalo, pää leväten kylkensä päällä kuin se olisi maailmankin mukavin leposija. Liikkeiden pysähtyessä on vaikea arvioida, nukkuuko matelija vai katsooko se kaihoisasti takaisin tuijottajaansa lasin lävitse. Mieleen tulee väreillä taiteiltu patsas, jonka läsnäolo herättää näkijässään tietynlaista kunnioitusta. Oli vastaus kumpi tahansa, sen rentous on selvä luottamuksenosoitus ihmiselleen. Katsoen sen levollisuutta, on vaikeaa käsittää, miksi sen ja lajitovereidensa olemassaoloa vihataan niin syvästi. Matelijoilla ja introverteilla on paljon yhteistä – me molemmat kaipaamme rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa. Silti vain yhtä pelätään ja vihataan avoimesti, koska ne syntyivät suomut yllään ja kieli haarautuneena. Ei se tietenkään lasin takana mieti, kuka siitä pitää ja kuka ei, vaan keskittyy omaan elämäänsä mielihyväänsä vaalien. Ehkä mekin voisimme oppia sitä seuraamalla, mikä on todella tärkeää: oman hyvinvoinnin vaaliminen, lepo, ruoka sekä viis veisaaminen siitä, mitä muut meistä ajattelevat.”